Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

Vanhus Paisios: Tekosyistä ja muiden tekojen oikeuttamisesta

Vanhus, kun en mielessäni oikeuta muiden ihmisten tekoja, tarkoittaako se, että olen kovasydäminen? Et oikeuta mielessäsi muiden tekoja, mutta keksit omille teoillesi tekosyitä? Myöhemmin Kristuskaan ei pyri löytämään oikeutusta teoillesi. Ihmissydän voi hetkessä muuttua kovaksi kuin kivi, jos sitä kohdellaan huonosti, tai se voi muuttua kovin helläksi, jos siihen suhtaudutaan rakkaudella. Sinun tulee hankkia äidinsydän. Näethän, että äiti antaa lapsilleen kaiken anteeksi ja toisinaan teeskentelee, ettei näe heidän pahoja tekojaan. Se, joka viettää oikeanlaista hengellistä elämää, keksii kaikkien pahoille teoille vapauttavia todisteita, hän löytää kaikkien käytökseen oikeuttavat syyt, kun taas hän ei koskaan keksi tekosyitä omille teoillaan, ei edes silloin, kun on oikeassa. Hän sanoo aina olevansa syyllinen, koska hän ajattelee, ettei käytä hyväkseen tilaisuuksia, joita hänelle tarjoutuu. Hän näkee esimerkiksi jonkun varastavan ja ajattelee, että hän itsekin, jos häntä

Pyhä Johannes Krysostomos: Anteeksiannosta

PYHÄ JOHANNES KRYSOSTOMOS: Todellinen anteeksianto Haluatko oppia hyveen merkityksen? Jumala julistaa seuraavaa ihmisille: ”Älköön kukaan teistä ajatelko sydämessään pahaa lähimmäisestään” (Sak. 6:10) ja ”älköön kukaan kiinnittäkö huomiota lähimmäisen pahoihin tekoihin” (Sak. 8:17). Näetkö? Hän ei sano vain, että anna anteeksi toiselle ihmiselle hänen pahat tekonsa, vaan että sinun ei tule edes ajatella niitä, ei pohtia niitä, luovu kokonaan vihasta, kadota kaikki haavat. Luulet varmaankin, että tuomitsevalla ajatuksellasi rankaiset sitä, joka satutti sinua. Miksi sinä itse aivan kuin toisena pahantekijänä olet saanut aikaan sisääsi vihan ja revit itse omat jäsenesi kappaleiksi? Onko sinua kohtaan tehty todella väärin ja olet menettänyt monia asioita jonkun takia, sinua on haukuttu ja sinua on loukattu monien sinulle tärkeiden asioiden kautta, ja tämän takia haluat rangaista lähimmäistäsi? Tässäkin tapauksessa on tarpeen antaa hänelle anteeksi. Koska

Theotokarionin kanoni

  1. sävelmä Lauantai-illan ehtoopalveluksessa laulettava Jumalansynnyttäjän kanoni [Typikonin mukaan nämä kanonit lauletaan ehtoonjälkeisessä palveluksessa, mutta nykyisessä athoslaisessa käytännössä ehtoonjälkeisessä palveluksessa luetaan aina akatistos Jumalansynnyttäjälle, jolloin Jumalansynnyttäjän kanoni siirtyy ehtoopalvelukseen vanhurskaan Simeonin rukouksen jälkeen.] Pyhän Theodoros Studionlaisen runo, jossa on seuraava järjestelmä: Kunkin oodin ensimmäisessä troparissa syntinen rukoilee Jumalansynnyttäjää. Toisessa troparissa Jumalansynnyttäjä rukoilee Kristusta. Kolmannessa troparissa Kristus vastaa Jumalansynnyttäjälle, ja neljännessä troparissa Jumalansynnyttäjä vastaa syntiselle. Akrostikon: ”Valtiatar, taivu Theodoroksen rukousten puoleen.” 1. oodi Liitelauselma: Kaikkein pyhin Jumalansynnyttäjä, pelasta meidät. Oi puhdas, mahtumattoman luonnon astia, ano Kristusta, että hän päästäisi minut pimeästä tulesta ja tekisi minut osalliseks

Öljystä ja kalasta paastoaminen

  Miksi paastoamme paastonaikoina öljystä ja kalasta, mutta syömme oliiveja ja mätiä? Ainamuistettava liturgiikan professori Ioannis Fountoulis vastaa: Vanha ja todellinen paasto tarkoittaa täydellistä pidättäytymistä ravinnosta tai ns. kuivamuonan syömistä. Mutta koska tämä ei ole mahdollista kirkkovuoden pitkinä paastonaikoina, vaikeiden elinolojen tai uskonnollisen innon puutteen takia, käytäntöön on vakiintunut erilaisia helpotuksia, jotta kaikki uskovat voisivat paastota. Vanhoina aikoina kristityt söivät paastopäivinä yhdeksännen hetken (klo 15) jälkeen vain vettä ja leipää. Vähitellen kuitenkin täydellinen ravinnosta pidättäytyminen väheni nykyisen kaltaiseksi ja suuren paaston ehtoopalvelukset sekä ennen pyhitettyjen lahjain liturgiat siirrettiin aamuun, mutta myös muita ravintoaineita alettiin käyttää, kuten hedelmiä, paputuotteita, äyriäisiä, mereneläviä jne. Näiden asioiden kautta voidaan ymmärtää myös, että öljyttöminä paastopäivinä syömme öljyä ja kalan

Vanhus Filotheos Zervakos: Opetuspuhe kauhistuttavalla Golgatalla

Mitä syvin epäuskon, synnin ja epäjumalanpalveluksen yö peitti aikoinaan kaiken auringon alla olevan. Taivasta, aurinkoa, kuuta, tähtiä, monia nelijalkaisia eläimiä ja matelijoita kumarrettiin ja palvottiin jumalina, kun taas todellista Jumalaa ei palvottu. Monet muinaisista filosofeista, myös kreikkalaiset, filosofian kautta ymmärsivät ja myönsivät, että luodut olennot eivät ole jumalia, vaan on olemassa luotujen Tekijä ja Luoja Jumala, jota he eivät voineet tuntea. Niin he rakensivat epäjumalankuvan ja omistivat sen ”tuntemattomalle Jumalalle”. Monet edistyneet filosofit yrittivät eettisen opetuksen, kirjallisuuden ja neuvojen kautta pysäyttää silloisen ihmissuvun, joka oli joutunut eksytykseen, mutta turhaan, koska silloiset ihmiset eivät palvoneet ainoastaan luotuja jumalina, vaan myös jumaloittivat omat himonsa. Tämä sai viisaan filosofin Sokrateen sanomaan jumalallisen valon valistamana ateenalaisille: ”Ihmiset, pysyisitte pimeydessä, ellei Jumala huolenpidossaan

Vanhus Paisios: Sairaudet auttavat ihmisiä

- Vanhus, mitä tarkoittaa “hyvää paratiisia” (tavallinen tervehdys kreikkalaisissa luostareissa)? - Hyvää matkaa paratiisiin. - Voiko se tarkoittaa, Vanhus, "mene hyvään paratiisiin"? - Oletko koskaan kuullut puhuttavan pahasta paratiisista? Joka tapauksessa, jotta pääsee suloiseen paratiisiin, täytyy syödä paljon katkeraa ruokaa täällä, täytyy olla koettelemusten passi kädessä. Mitä tapahtuukaan sairaaloissa! Mitä murhenäytelmiä! Mitä kipua ihmisillä onkaan! Kuinka monet äidit, äitiparat, joutuvat leikkauksiin, ajattelevat lapsukaisiaan ja huolehtivat koko perheen puolesta! Kuinka monilla perheenisillä on syöpä, heille tehdään sädehoitoa ja mitä kaikkia koettelemuksia heillä onkaan! He eivät pysty työskentelemään, heidän täytyy maksaa vuokra, heillä on roppakaupalla rahanmenoa! Täällä toisilla on heidän terveytensä ja siltikään he eivät selviydy asioista, kuinka paljon siis joku jolla ei ole edes terveyttä, pakottaa itsensä työskentelemään hoitaakseen vähän ve

Vanhus Paisios: Lapset ja hengellinen elämä

” Vanhus, eräs äiti antaa pyhitettyä vettä lapselleen ja lapsi sylkee sen pois. Mitä hänen pitäisi tehdä?” ” Hänen pitäisi rukoilla lapsensa puolesta. Ehkäpä tapa, jolla hän antaa pyhitettyä vettä, herättää vastarintaa. Jotta lapset olisivat Jumalan tiellä, vanhempien täytyy elää hengellisesti oikealla tavalla. Jotkut uskovat vanhemmat yrittävät auttaa lapsiaan, että heistä tulisi hyviä lapsia, ei siksi että heitä kiinnostaisi lasten sielujen pelastus, vaan siksi, että he haluavat hyviä lapsia. Toisin sanoen enemmän heitä huolestuttaa se, mitä muut ajattelevat heidän lapsistaan, kuin se, joutuvatko lapset kenties helvettiin. Tuossa tapauksessa kuinka Jumala auttaisi? Tarkoitus ei ole, että vanhemmat vievät lapset väkisin kirkkoon, vaan se, että lapset rakastaisivat kirkkoa. Lasten ei tule tehdä hyvää pakonomaisesti, vaan siksi, että he tuntevat tarvetta siihen. Vanhempien pyhä elämä informoi lasten sieluja ja heistä tulee luonnostaan tottelevaisia. Sillä tavalla he kasv

Vanhus Porfyrios Athosvuorelainen: Antikristuksesta

Eräänä päivänä kysyin vanhus Porfyriokselta hänen keljassaan: “Vanhus, viime aikoina on puhuttu paljon 666-luvusta, antikristuksen tulosta, joka lähenee – jotkut ovat varmoja, että hän on jo tullut –, elektronisesta mikrosirusta oikeassa kädessä tai otsassa, Kristuksen ja antikristuksen yhteenotosta ja jälkimmäisen tuhosta, Herran toisesta tulemisesta. Mitä te sanotte näistä asioista?” Vanhus vastasi: “Mitä sanoisin? En sano että näin Jumalansynnyttäjän, että tulee sota tai muuta sellaista. Tiedän, että tulee antikristus, että Herran toinen tuleminen tapahtuu, mutta en tiedä milloin. Huomenna? Tuhannen vuoden päästä? Kuitenkaan en huolehdi siitä. Sillä tiedän, että kuoleman hetki on meille jokaiselle Herran toinen tuleminen, ja se hetki on erittäin lähellä.” Joskus kysyin häneltä: ”Vanhus, jos antikristus tulee meidän päivinämme, antaako Jumala meille voimaa kestää marttyyrikilvoituksissa?” Hänen vastauksensa oli: ”Jos tunnustamme syntimmä, hän antaa meille tuon voima

Epäonnistumisesta

Yritätkö sanoa minulle jotain? Epäonnistuminen ei tarkoita, että olen epäonnistunut. Se tarkoittaa vain sitä, etten vielä onnistunut. Epäonnistuminen ei tarkoita, että en saanut jotain valmiiksi. Se tarkoittaa, että opin jotain. Epäonnistuminen ei tarkoita, että jouduin häpeän alaiseksi. Se tarkoittaa, että uskalsin yrittää. Epäonnistuminen ei tarkoita, että minun täytyy luovuttaa. Se tarkoittaa, että minun täytyy yrittää vielä kovemmin. Epäonnistuminen ei tarkoita, etten tule koskaan onnistumaan. Se tarkoittaa, että minun täytyy yrittää enemmän. Sillä mitä enemmän teemme asioita, sitä enemmän asioita voimme tehdä. Muistakaa, että on hyvä olla merkittävä, mutta merkittävämpää on olla hyvä...  (tuntemattoman kirjoittajan teksti, suom. Jaakko Olkinuora)

Arkkimandriitta Georgios Kapsalas: Athosvuoren pääsykielto ja naisten pappisvihkimykset ortodoksisessa kirkossa

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua Pyhän Vuoren naiskiellon kumoamisesta ja naisten vihkimyksistä. Myös omaa mielipidettäni kysyttiin ja velvollisesti totean, että viisaan Salomonin mukaan “on hiljaisuuden aika ja puheen aika”. Feministit peräänkuuluttavat Pyhän Vuoren naiskiellon kumoamista, koska heidän mielestään se loukkaa heidän yksilöllistä oikeuttaan vierailla ja todennäköisesti myös oleskella Pyhällä Vuorella. He kuitenkin unohtavat että myös munkeilla on yksilönvapaus asua luostarissa paikassa, jonka he itse ovat valinnet, jonka he itse ovat luoneet ja jonne he itse ovat halunneet naiskiellon. Ja vieläpä he, jotka auttoivat Pyhän Vuoren syntymistä, ortodoksikeisarit ja -hallitsijat, kreikkalaiset ja ei-kreikkalaiset ja ekumeeniset patriarkat halusivat asian olevan niin ja vahvistivat sen virallisilla asiakirjoilla ja sineteillä. Vieläpä Athosvuoren taloudenhoitaja, Valtiatar Jumalansynnyttäjä, merkeillä ja ihmeillä näytti haluavansa Athosvuoren olevan suljettu naisilta

Damaskinos Studionlainen: Katumuksesta

Haluan kertoa rakkaudesta teihin, millaista katumus on ja miten ihmistä hyödyttää katua, jos haluaa Jumalan unohtavan kaikki ihmisen synnit. Jokainen jumalaapelkäävä kristitty hyötyy tekemänsä pahan katumisesta ja siitä ettei enää tee sitä pahaa: koska mikään ei ole katumusta suurempaa. Katumus pelasti publikaanin, syntisen naisen, ryövärin, Daavidin, apostoli Paavalin, joka oli ensin Kristuksen vainooja ja sitten katui ja tuli kristityksi: pyhittäjä Maria Egyptiläisen, joka oli prostituoitu ja avionrikkoja, mutta mikäs muu hänet pelastikaan kuin katumus? Aina kaikki apostolit saarnasivat katumusta, ja Johannes huusi: “Katukaa, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Ja mitä tämä katumus on? Kuuntele. Kun ihminen tekee kaikenlaista pahaa ja haluaa pelastua, ei hän voi pelastua jos hän ei jätä pahuutta taakseen ja kadu sitä kaikesta sielustaan ja kaikesta sydämestään ja itke sisimmässään ja sano: “Herra, tein syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan, enkä ole arvollinen siihen, et

Vanhus Porfyrios Athosvuorelainen: Unista

“Meidän ei tule uskoa uniin, koska kiusaaja saa meidät sitä kautta usein ansaan.” -Vanhus, uskon paljon uniin ja kun öisin näen jonkin unen, jonka luulen olevan paha enne, koko seuraavan päivän olen takajaloillani, koka pelkään sitä pahaa joka minulle tapahtuu, kuten esimerkiksi eilen, kun näin unessani kaloja. -Älä anna mitään merkitystä unillesi. Mene siis nyt kalatorille, osta kaloja ja paista ne syötäväksi. Tällä tavalla toimi uniesi kanssa!

Vanhus Porfyrios Athosvuorelainen yhdistää eronneen avioparin

Eräänä päivänä menin papparaisen kotiin ja hän kertoi minulle seuraavan tarinan, joka tapahtui erään taksikuskin kanssa: “Lapseni, otin kerran taksin mennäkseni kotiin. Kun menin sisään, kuski oli laittanut radion päälle, ja siinä soi iskelmää, ja minä sanoin hänelle kohteliaasti: - Ole hyvä, koska minä en pidä näistä lauluista, voisitko kenties sulkea radion? - Kyllä, isä, suljen sen, hän vastasi. Sitten kysyin häneltä: - Mikä sinun nimesi on? -Minun nimeni on Vasili, hän vastasi. -Vasili hyvä!, minä sanoin hänelle. Onko sinulla lapsia, Vasili?, kysyin häneltä. -On, hän sanoi, kaksi lasta. -Vasili hyvä, sanoin hänelle, vanhempi lapsesi muistuttaa sinua paljon, tiesitkö sen? -Kyllä, hän muistuttaa minua paljon, mutta isä, mistä sinä sen tiedät? -Missä sinun lapsesi ovat nyt? kysyin häneltä. -Isä, he ovat eräässä kylässä äidinsä kanssa. -Ja sinä asut yksin täällä (Ateenassa)?, kysyin häneltä. -Kyllä, hän vastasi. Olen eronnut, isä, ja minä olen täällä ja vaimo

Damaskinos Studionlainen: Synnintunnustuksesta

Ihmiset, jotka haluavat pelastaa sielunsa ja periä ikuisen valtakunnan, voivat juosta kyynelin tunnustamaan syntinsä rippi-isilleen, jos mahdollista, joka päivä: jos tämä ei ole mahdollista, vähintäänkin neljä kertaa vuodessa, nimittäin suuren paaston, joulupaaston, apostolien paaston ja elokuun Jumalanäidin paaston aikana. Ja kun he katuvat, heidän tulee häpeämättömästi puhua synneistään eikä tuhlata rippi-isän aikaa, tunnustaa syntinsä ja syyttää itseään eikä muita, sillä Jumala on sydänten tuntija eikä tee virheitä: hyvin voit huijata rippi-isääsi, mutta Jumalaa et voi huijata. Tämän takia sinun täytyy kertoa rippi-isällesi koko totuus: hyvä, että tunnustat syntisi kaltaisellesi ihmiselle, mutta sinun täytyy myös tunnustaa syntisi Jumalalle, ja Jumala antaa sinulle anteeksi. Ja kuule, mitä Kristus sanoi apostoleille, kun hän lähetti heidät saarnaamaan: “Ottakaa pyhä Henki: jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei s