Vanhus Paisios: Lapset ja hengellinen elämä

”Vanhus, eräs äiti antaa pyhitettyä vettä lapselleen ja lapsi sylkee sen pois. Mitä hänen pitäisi tehdä?”

”Hänen pitäisi rukoilla lapsensa puolesta. Ehkäpä tapa, jolla hän antaa pyhitettyä vettä, herättää vastarintaa. Jotta lapset olisivat Jumalan tiellä, vanhempien täytyy elää hengellisesti oikealla tavalla. Jotkut uskovat vanhemmat yrittävät auttaa lapsiaan, että heistä tulisi hyviä lapsia, ei siksi että heitä kiinnostaisi lasten sielujen pelastus, vaan siksi, että he haluavat hyviä lapsia. Toisin sanoen enemmän heitä huolestuttaa se, mitä muut ajattelevat heidän lapsistaan, kuin se, joutuvatko lapset kenties helvettiin. Tuossa tapauksessa kuinka Jumala auttaisi? Tarkoitus ei ole, että vanhemmat vievät lapset väkisin kirkkoon, vaan se, että lapset rakastaisivat kirkkoa. Lasten ei tule tehdä hyvää pakonomaisesti, vaan siksi, että he tuntevat tarvetta siihen. Vanhempien pyhä elämä informoi lasten sieluja ja heistä tulee luonnostaan tottelevaisia. Sillä tavalla he kasvavat hurskaasti ja kaksinkertaisella terveydellä, ilman sielullisia traumoja. Jos vanhemmat pakottavat lasta jumalanpelossa, Jumala auttaa ja lapsi tulee autetuksi. Jos he kuitenkin tekevät sen itsekkyydestään, silloin Jumala ei auta. Monesti lapset kärsivät vanhempien ylpeydestä.”

”Vanhus, monet äidit kysyvät meiltä, miten kolme-neljävuotiaiden lasten tulisi rukoilla.”

”Sanokaa heille: "Sinä olet äiti: katso, kuinka paljon lapsesi kestää." Heidän ei tule asettaa lapsille rukoussääntöä.”

”Ehkäpä täällä, Vanhus, lapset, joiden vanhemmat tuovat heidät tänne, väsähtävät kokoöisissä palveluksissa.”

”Aamupalveluksen aikana vanhempien tulee antaa lasten levätä hetken, ja sitten heidät tulisi tuoda kirkkoon jumalallisen liturgian aikana. Äitien, ilman että he pakottavat lapsiaan, tulee opettaa lapset pienestä asti rukoilemaan. Kappadokian kylissä asukkaat elivät vahvasti askeettisen tradition mukaan. He menivät lastensa kanssa luostareihin ja tekivät siellä maahankumarruksia ja rukoilivat kyynelin, ja niin myös lapset oppivat rukoilemaan. Tsetikset, kun he menivät ryöstämään heitä, ohittivat kirkot ulkoa ja kuulivat kyyneliä ja ihmettelivät: "Voi hyvänen aika, mitä tapahtuu?", he sanoivat. "Nuo nauravat päivisin ja itkevät öisin." He eivät voineet ymmärtää, mitä tapahtui. Pienten lasten rukousten kautta voi tapahtua ihmeitä. Mitä hyvänsä he pyytävät Jumalalta, sitä Hän heille antaa, koska he ovat viattomia ja Jumala kuulee heidän puhtaan rukouksensa. Muistan, kuinka erään kerran, kun vanhempamme veivät meidät pellolle, he jättivät minut kotiin kahden nuoremman sisarukseni kanssa. Yhtäkkiä taivas muuttui mustaksi ja alkoi sataa kaatamalla. "Mitä vanhempamme nyt tekevät?", me sanoimme. "Miten he tulevat kotiin?" Kaksi nuorempaa lasta alkoi itkeä. "Tulkaa", minä sanoin heille, "pyytäkäämme Kristusta pysäyttämään sateen." Polvistuimme kaikki kolme ikoninurkkauksen edessä ja rukoilimme. Muutaman minuutin kuluttua sade lakkasi. Vanhempien tulee erottelukykyisesti auttaa lapsia pienestä asti lähestymään Kristusta ja elämään todeksi pienestä asti korkeampia, ts. hengellisiä iloja. Kun he alkavat käydä koulua, heidän tulee vähitellen opettaa lapsia tutkiskelemaan jotain hengellistä kirjaa ja auttaa heitä elämään hengellisesti. Silloin he ovat pikku enkeleitä ja heillä on rukouksillaan suuri voima Jumalan edessä. Sellaiset lapset ovat kotien hengellisiä päämiehiä. Erityisesti synaksarionit auttavat pieniä lapsia hengellisessä elämässä. Minä pienenä lapsena otin pieniä synaksarion-vihkoja, joita siihen aikaan oli, ja lähdin metsään: tutkin niitä, rukoilin. Lensin ilostani. Kymmenestä kuuteentoistavuotiaaksi, jolloin alkoi Kreikan ja Italian välinen sota, elin huolettomasti hengellistä elämää. Lapsenomaiset ilot ovat puhtaita: ne piirtyvät ihmiseen, ja kun hän kasvaa, ne liikuttavat häntä suuresti. Jos lapset elävät hengellisesti, he elävät iloisesti tässä elämässä ja toisessa elämässä he iloitsevat ikuisesti Kristuksen lähellä."