Öljystä ja kalasta paastoaminen

 Miksi paastoamme paastonaikoina öljystä ja kalasta, mutta syömme oliiveja ja mätiä?

Ainamuistettava liturgiikan professori Ioannis Fountoulis vastaa:

Vanha ja todellinen paasto tarkoittaa täydellistä pidättäytymistä ravinnosta tai ns. kuivamuonan syömistä. Mutta koska tämä ei ole mahdollista kirkkovuoden pitkinä paastonaikoina, vaikeiden elinolojen tai uskonnollisen innon puutteen takia, käytäntöön on vakiintunut erilaisia helpotuksia, jotta kaikki uskovat voisivat paastota.

Vanhoina aikoina kristityt söivät paastopäivinä yhdeksännen hetken (klo 15) jälkeen vain vettä ja leipää. Vähitellen kuitenkin täydellinen ravinnosta pidättäytyminen väheni nykyisen kaltaiseksi ja suuren paaston ehtoopalvelukset sekä ennen pyhitettyjen lahjain liturgiat siirrettiin aamuun, mutta myös muita ravintoaineita alettiin käyttää, kuten hedelmiä, paputuotteita, äyriäisiä, mereneläviä jne.

Näiden asioiden kautta voidaan ymmärtää myös, että öljyttöminä paastopäivinä syömme öljyä ja kalan mätiä syömme päivinä, jolloin kala on kielletty.

Ensimmäistä voimme perustella sillä, että oliiveja syödään hedelminä, kun taas öljykielto liittyy ruokiin, joiden valmistamiseen käytetään öljyä. Toisen perustelu on vähemmän kestävä, koska sama ei koske maitoa ja munia, vaan nekin kielletään paastonaikoina ”niiden hedelmänä ja tuotteena, joista kieltäydymme”, kuten Viides-kuudennen ekumeenisen synodin 56. kanoni sanoo. Tunnen joka tapauksessa hurskaita kristittyjä, jotka ymmärtävät, että on kyseessä ”ekonomia”, ja suurina paastonaikoina sekä ehtoolliseen osallistumista edeltävänä päivänä he pidättäytyvät niin oliiveista kuin mädistäkin.

On totta, että tätä asiaa kysyvät joko hyvää tarkoittavat uskovat tai useammin eräät, jotka haluavat pilkata paastoa. Kummassakin tapauksessa voisimme korostaa Kirkon tapojen ja sääntöjen joustavuutta ja ihmisläheisyyttä. Niiden tarkoituksena ei ole nöyryyttää ihmisiä, vaan auttaa heitä harjoittamaan pidättyväisyyttä ja hallitsemaan himojaan. Jos nämä ravintoaineet saavat heidät hämmennyksen valtaan, he voivat pidättäytyä näistä, kuten apostoli sanoo, arvostelematta niitä, jotka syövät, sekä tuomitsematta (Room. 14:3) Kirkkoa sen ihmisläheisestä asenteesta. Se, että Kirkko alkaisi selventää ja tarkentaa paastoon liittyviä tapoja ja paastonaikoina syötäviä tai ei-syötäviä ruoka-aineita, ei tapahdu eikä se voi koskaan olla vakavasti otettavaa. Tärkeämmällä sijalla on paaston tarpeellisuuden ja siitä koituvan hengellisen hyödyn painottaminen, kuten myös uskovien mahdollisuuksien mukainen opettaminen nykyään vallitseviin kirkollisiin paastosääntöihin, jotka ovat päivinämme joutuneet jo hieman pimentoon.