Siirry pääsisältöön

Vanhus Paisios: Tekosyistä ja muiden tekojen oikeuttamisesta


Vanhus, kun en mielessäni oikeuta muiden ihmisten tekoja, tarkoittaako se, että olen kovasydäminen?
Et oikeuta mielessäsi muiden tekoja, mutta keksit omille teoillesi tekosyitä? Myöhemmin Kristuskaan ei pyri löytämään oikeutusta teoillesi. Ihmissydän voi hetkessä muuttua kovaksi kuin kivi, jos sitä kohdellaan huonosti, tai se voi muuttua kovin helläksi, jos siihen suhtaudutaan rakkaudella. Sinun tulee hankkia äidinsydän. Näethän, että äiti antaa lapsilleen kaiken anteeksi ja toisinaan teeskentelee, ettei näe heidän pahoja tekojaan.
Se, joka viettää oikeanlaista hengellistä elämää, keksii kaikkien pahoille teoille vapauttavia todisteita, hän löytää kaikkien käytökseen oikeuttavat syyt, kun taas hän ei koskaan keksi tekosyitä omille teoillaan, ei edes silloin, kun on oikeassa. Hän sanoo aina olevansa syyllinen, koska hän ajattelee, ettei käytä hyväkseen tilaisuuksia, joita hänelle tarjoutuu. Hän näkee esimerkiksi jonkun varastavan ja ajattelee, että hän itsekin, jos häntä ei olisi autettu, varastaisi tuota varasta enemmän ja sanoo sisässään: ”Jumala auttoi minua, mutta minä ajattelen, että Jumalan antamat lahjat ovat omaa saavutustani. Tämä on suurempi varkaus. Erona on, että toisen varkaus näkyy, kun taas oma varkauteni ei näy.” Näin hän tuomitsee itsensä ja on armollinen lähimmäistään kohtaan. Tai kun hän näkee toisessa jonkun heikkouden, pienen tai suurin, hän löytää sille jonkin oikeutuksen ja ajattelee positiivisesti. Hän ajattelee, että hänessä itsessäänkin on monia puutteita, jotka muut näkevät. Koska etsimällä löytää omasta itsestä paljon vinksallaan olevia asioita, joten muiden heikkouksien oikeuttaminen on helppoa. Vain kuinka paljon olemmekaan jättäneet tekemättä! ”Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani, oi Herra!”
Vanhus, kun minulta pyydetään palvelusta ja teen sen mielelläni, mutta kiireessä teen pienen haaverin ja minua huomautetaan siitä, koen tulevani väärin kohdelluksi.
Menit tekemään hyvän teon, mutta teit myös pienen vahingon. Ota vastaan huomautus pienestä vahingosta, jotta saisit täyden palkkion. Paholainen on hyvin viekas. Hän osaa kyllä hommansa. Jättäisikö hän niin monen vuoden kokemuksen käyttämättä? Hän saa sinut tuntemaan itsesä väärin kohdelluksi, jotta menettäisit sen hyödyn, jonka sait hyvästä teostasi. Kun näet jonkun aivan hikisenä nostamassa olalleen raskaan kuorman ja sinä menet auttamaan häntä sen kanssa keventääksesi hänen taakkaansa, teet aivan luonnollisesti. Näit hänen kantamansa painon, halusit tehdä hyvin ja riensit auttamaan häntä. Jos kuitenkin otat kuormaksesi keskustelun, jossa toinen on loukannut sinua, saat suuren palkinnon. Jos keksimme heti tekosyitä silloin, kun meille tehdään huomautuksia, tarkoittaa se sitä, että sisintämme vallitsevat maalliset huolet.
Vanhus, mistä tekosyiden keksiminen johtuu?
Egoismista. Tekosyy on syntiinlankeemus ja se karkottaa Jumalan armon. Sen lisäksi, että pidättäydymme tekosyiden keksimiseltä, meidän tulee myös rakastaa epäoikeudenmukaisuutta, joka koituu osaksemme. Tekosyy karkotti meidät paratiisista. Eikö Aadamille käynytkin niin? Kun Jumala kysyi häneltä: ”Söitkö kenties puusta, josta kielsin sinua syömästä?” Aadam ei vastannut: ”Tein väärin, Jumalani”, vaan keksi tekosyyn: ”Nainen, jonka annoit minulle”, hän sanoi, ”antoi minulle hedelmän ja söin sen.” Aivan kuin hän olisi sanonut: ”Sinä olet syypää, kun kerta loit minulle Eevan!” Oliko Aadamin pakko tässä tilanteessa kuunnella Eevaa? Jumala kysyi asiaa myös Eevalta, ja hän vastasi: ”Käärme petti minut.” Jos Aadam olisi sanonut: ”Jumala, tein syntiä”, ja jos Eevakin olisi sanonut: ”Minä tein väärin”, kaikki olisi ollut kunnossa. Mutta heti tuli tekosyitä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ehtoolliseen valmistautuminen

EHTOOLLISEEN VALMISTAUTUMINEN Munkki Damaskinos Ksenofontoslainen Koko ortodoksisen jumalanpalveluselämän ydin on Herran pyhä ehtoollinen, salaisuuksista suurin, jossa leipä ja viini muuttuvat ihmeellisellä tavalla Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Säännöllinen ehtoolliseen osallistuminen on jokaisen ortodoksin velvollisuus, mutta sitä ei tule nähdä oikeastaan velvollisuutena vaan koko ihmiselämän suurimpana ilona: mikä voi olla valtavampaa ja ihanampaa, kuin ottaa itsensä Jumala sisäänsä ja tulla Kristuksen ruumiin kautta yhteen myös kaikkien muiden kirkon jäsenten kanssa? Ehtoollisrukouksissa sanotaan, että Kristuksen ruumis ja veri tuovat syntien anteeksiantamuksen, iankaikkisen elämän, ruumiin ja sielun parannuksen ja aistien puhdistukseksi.                       Ehtoollinen on ortodoksisessa kirkossa rajattu vain ortodoksisen kirkon jäsenille. Siksi esimerkiksi luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset eivät saa osallistua ortodoksiseen ehtoolliseen. Tämä johtuu siitä, että o

Munkkeus on elinikäinen sitoumus

ATHOSVUOREN SIMONOPETTAN LUOSTARIN IGUMENI EMILIANOS KATKELMIA MUNKKEUDEN PYSYVYYDESTÄ [Pyhä Makarios Suuri kirjoittaa:] Jos joku haluaa lähteä pois luostarista minkä tahansa erimielisyyden takia, hän ei saa mukaansa yhtään mitään lukuun ottamatta yhtä vaatimatonta asua, ja hän eroaa veljestön yhteydestä uskottomana. Tämä sääntö muistuttaa meitä evankeliumin ehdoista avioliitoille, siis avioerokieltoa. Herra  inhoaa avioeroa.  Ykseys on Pyhän Kolminaisuuden ja Kirkon salaisuus.  Avioero on kaikissa tapauksissa  poissuljettua,  vaikka evankelistojen mukaan se vaikuttaisikin olevan sallittu aviorikoksen tapauksessa.  Todellisuudessa tämä tarkoittaa, että aviorikos tuhoaa avioliiton.  Jumala ei siis anna siunausta erottaa sitä, minkä Hän on yhdistänyt, vaan  Hän julistaa , että  yhteisen taakan kantaminen Kristuksessa on päättynyt. Sama merkitys on [pyhän Makarioksen] sanalla ”uskottomana”. Jos joku haluaa lähteä luostarista, koska hän väsähtää kuuliaisuustehtävissä,

Ortodoksisesta raamatuntulkinnasta

En ole yleensä kirjoittanut tänne blogiin omia tekstejäni, vaan rajoittunut ainoastaan käännöksien julkaisemiseen. Monet ovat kuitenkin pyytäneet minua kirjoittamaan lyhyen johdatuksen ortodoksiseen raamatuntulkintaan, joten tartuin tuumasta toimeen. Viime aikoina julkisessa keskustelussa on eri yhteyksissä viitattu kristinuskon tärkeimpään kirjaan, Raamattuun. Puheenvuoroista on kuitenkin käynyt ilmi, että raamatuntulkintamenetelmien tuntemus vaihtelee, eivätkä aina lukijoille tai kirjoittajille edes tulkinnan perusperiaatteet ole selvillä. Erityisesti olen törmännyt epätietoisuuteen ortodoksisesta raamatuntulkintaperinteestä. Miten kirkkomme siis tulkitsee pyhiä kirjoituksia? Usein sanotaan, että ortodoksinen kirkko on tradition kirkko. Uskon lähteinä pidetäänkin Raamatun ohella kirkon kaksituhatvuotista traditiota: Raamattu kuuluu traditioon, ja traditio taas pohjautuu Raamattuun. Tradition ytimessä ovat ensimmäisen vuosituhannen aikana vaikuttaneet kirkkoisät ja myös kirk