Ehtoolliseen valmistautuminen

EHTOOLLISEEN VALMISTAUTUMINEN

Munkki Damaskinos Ksenofontoslainen

Koko ortodoksisen jumalanpalveluselämän ydin on Herran pyhä ehtoollinen, salaisuuksista suurin, jossa leipä ja viini muuttuvat ihmeellisellä tavalla Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Säännöllinen ehtoolliseen osallistuminen on jokaisen ortodoksin velvollisuus, mutta sitä ei tule nähdä oikeastaan velvollisuutena vaan koko ihmiselämän suurimpana ilona: mikä voi olla valtavampaa ja ihanampaa, kuin ottaa itsensä Jumala sisäänsä ja tulla Kristuksen ruumiin kautta yhteen myös kaikkien muiden kirkon jäsenten kanssa? Ehtoollisrukouksissa sanotaan, että Kristuksen ruumis ja veri tuovat syntien anteeksiantamuksen, iankaikkisen elämän, ruumiin ja sielun parannuksen ja aistien puhdistukseksi.

                      Ehtoollinen on ortodoksisessa kirkossa rajattu vain ortodoksisen kirkon jäsenille. Siksi esimerkiksi luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset eivät saa osallistua ortodoksiseen ehtoolliseen. Tämä johtuu siitä, että ortodoksinen kirkko on Kristuksen ruumis, jonka jäseniä yhdistää yhteisesti tunnustettu usko. Siksi henkilöt, jotka eivät jaa tätä samaa uskoa, eivät voi osallistua myöskään Kristuksen ruumiin sakramentista, jossa uskovat tulevat yhdeksi keskenään. Ehtoollisyhteys muiden kirkkokuntien kanssa ei ole ekumenian työväline, vaan tavoite: sen saavuttamiseksi tarvitaan paljon työtä ja yhdentymistä.

                      Näin suureen salaisuuteen tulee myös valmistautua asianmukaisella tavalla. Tässä jaksossa käsittelemme ehtoolliseen valmistautumisen merkitystä. Ehtoollisen vietto ja siihen valmistautuminen on ollut eri historian vaiheissa erilaista: alkukirkossa oli oletuksena, että jokainen kirkon jäsen osallistui sunnuntaisin ehtoolliseen. Kun kirkko kasvoi, alkoivat myös järjestelyt hieman muuttua, ja 300-luvulla pyhä Basileios Suuri kehottaa osallistumaan ehtoolliseen pääsääntöisesti neljä kertaa viikossa. Hieman myöhemmin pyhä Johannes Krysostomos puolestaan toteaa, että on joitain kristittyjä, jotka osallistuvat ehtoolliseen vain kerran tai kaksi vuodessa: mutta Johannes kysyy: ”Mikä käytäntö oikein? Se, että osallistutaan ehtoolliseen kerran vuodessa? Se, että osallistutaan useasti? Se, että osallistutaan kahdesti? Ei se, että osallistutaan kerran, tai että osallistutaan useasti tai kahdesti, vaan se, että osallistutaan puhtain omintunnoin, puhtain sydämin ja moitteettomasti eläen. Ne, jotka näin elävät, voivat lähestyä salaisuuksia jatkuvasti, mutta ne jotka eivät näin elä, eivät saa kertaakaan tulla ehtoolliselle.”

                      Ehtoolliseen tulee siis pyhän Johanneksen mukaan osallistua niin, että olee moitteettomasti ja on omaltatunnoltaan puhdas. Tässä uskovia auttaakseen ortodoksinen kirkko on kanoneissa eli kirkkosäännöissään säätänyt tiettyjä perusedellytyksiä ehtoolliseen osallistumiselle, joita kaikkien uskovien oletetaan noudattavan. Ne ovat paasto, katumus, sovinto, puhdas elämä ja rukous: nyt käsittelemme kutakin näistä erikseen.

Paasto

                      Ehtoollista edeltävä paasto on ollut perusedellytyksenä kaikille ehtoolliseen osallistuville jo 300-luvulta. Tämä on jaettavissa kahteen osaan: samana päivänä noudatettavaan täyspaastoon sekä paastoruoan syömiseen ehtoollista edeltävinä päivinä. Ehdottomana perusedellytyksenä on, että ehtoollista edeltävästä keskiyöstä alkaen ehtoolliseen osallistuja ei syö eikä juo mitään, ei edes vettä. Kaikki poikkeamat tästä on sovittava oman rippi-isän kanssa: esimerkiksi terveydentila tai aamulääkkeet saattavat vaatia veden juomista tai hieman ruokaa aamulla herätessä, mutta tällöinkin olisi hyvä pitää ruoka ja juoma vähäisenä ja vaatimattomana. Olen useissa kirkoissa myös tavannut kirkkokuorolaisia, jotka pitävät välttämättömänä veden juomista ennen liturgiaa. Meillä Athosvuorella ei edes kesähelteillä sallita veden juontia ehtoollispaaston aikana, ei edes laulajille, joten tällekin tulisi pyytää aina erikseen oman rippi-isän siunaus: joka tapauksessa itse jumalanpalveluksen aikana veden nauttiminen ennen ehtoollista ei ole korrektia.

                      Joskus ehtoollinen toimitetaan muina aikoina kuin aamuisin, esimerkiksi puolenyön jälkeen yöpalveluksissa. Yleensä perusedellytyksenä tällaisissa tapauksissa pidetään, että täyspaaston tulisi kestää vähintään kuusi tuntia. Silloin, kun ehtoollinen nautitaan alkuillasta esimerkiksi suuren paaston aikana toimitettavien ennenpyhitettyjen lahjojen liturgioiden aikana, on kirkkosääntöjen mukaan periaatteessa paastottava edeltävästä keskiyöstä alkaen. Koska tämä täyspaaston aika on pitkä, saattavat erityisesti raskasta työtä tekevät kokea tämän hankalaksi: siksi nykyään on tullut käytännöksi tarvittaessa sallia tässäkin kohtaa vain kuuden tunnin mittainen täyspaasto ennen ehtoollista. Luonnollisestikin raskaana olevat, vakavasti sairaat ja pienet lapset voivat tarpeen vaatiessa nauttia hieman ravintoa ennen ehtoollista, mutta myös lapsia ja nuoria on hyvä kasvattaa vähitellen siihen, ettei ennen kirkkoon menemistä nautita tavallista aamiaista, vaan ravinto on niukempaa.

                      Myöhemmin eri jumalanpalvelusohjeistuksissa on myös suositettu paastoruoan syömistä ennen ehtoolliseen osallistumista. Nykyään tämä käytäntö vaihtelee eri puolilla ortodoksista maailmaa: Suomessa ei ole ollut tapana edellyttää paastoa, kun taas Kreikassa yleisesti vaaditaan ehtoollista edeltävänä päivänä syötävän öljytöntä paastoruokaa. Joskus tämä öljytön paasto saattaa kestää kolme päivää, toisinaan jopa viikon. Paasto on kristitylle vahva hengellinen ase ja työväline omalle sielulliselle kehitykselle, mutta tällaisen ehtoollista edeltävän paaston ei tulisi nousta esteeksi ehtoolliseen osallistumiselle: siksi viime kesänä Kreetalla kokoontunut ortodoksisen maailman suuri synodi totesi, että ainoastaan keskiyötä edeltävä paasto on pakollinen kaikille ehtoolliseen osallistuville, kun taas edeltävien päivien öljyttömän paastoruoan nauttiminen on jokaisen omassa harkinnassa. Tämä on myös kanonisen perinteen mukaista: yksikään kanoni ei vaadi paastoa juuri ehtoollista edeltävinä päivinä.

                      Suuri synodi kuitenkin edellytti, että ehtoolliseen osallistuva noudattaa kirkon säännöllisiä paastonaikoja. Näitä ovat neljä pidempää paastonaikaa vuodessa: pääsiäistä edeltävät seitsemän viikkoa, joulua edeltävät neljäkymmentä päivää, apostolien paasto helluntaiviikon jälkeisestä maanantaista apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaan 29. kesäkuuta sekä elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa kestävä Jumalansynnyttäjän paasto. Näiden lisäksi tulee noudattaa Kristuksen kavalluksen ja ristiinnaulitsemisen muistoksi säädettyjä viikottaisia paastopäiviä, keskiviikkoa ja perjantaita. Näinä paastonaikoina syödään pääsääntöisesti vegaaniravintoa, siis ruokaa ilman mitään eläinkunnan tuotteita: ankarimpina paastopäivinä ruoka on öljytöntä, seuraava lievennys sallii öljyn ja viinin käytön, ja kaikista lievimpinä paastopäivinä sallitaan myös kala. Päivittäinen kalan syöminen ei ole paastonaikoina asianmukaista, ei varsinkaan suuressa paastossa, jossa sääntöjen mukaan kala sallitaan ainoastaan Jumalansynnyttäjän ilosanoman juhlana 25. maaliskuuta sekä palmusunnuntaina. Maitotuotteiden ja kananmunien syöminen ei ole paastopäivinä sallittua. Kaikki paastosääntöihin tehtävät poikkeukset, jotka johtuvat omasta terveydentilasta tai elämäntilanteesta, tulee sopia oman rippi-isän kanssa. Sotilaat, pienet lapset ja raskaana olevat sekä vakavasti sairaat ovat luonnollisesti vapautettuja paastosääntöjen noudattamisesta.

                      Monet ortodoksit ihmettelevät, miksi paastolle annetaan niin suuri merkitys ehtoolliseen osallistumisen yhteydessä. Paasto on koko kristinuskon peruspilareita, ja se paitsi ohjaa ihmisen mielen valmistautumaan suureen tapahtumaan, myös valmistaa ruumista ottamaan vastaan Kristuksen ruumiin ja veren leivän ja viinin muodossa.

Katumus

                      Toinen ehtoolliseen osallistumisen perusedellytyksistä on katumuksen mysteerioon osallistuminen eli synnintunnustuksella käyminen. Joissain paikalliskirkoissa, kuten Venäjällä, edellytetään katumukseen osallistumista ennen jokaista ehtoollisella käymistä. Tämä oli ennen käytäntönä myös Suomen ortodoksisessa kirkossa, mutta viime vuosikymmenet on piispainkokouksen päätöksellä luovuttu tästä edellytyksestä. Vaikka ennen jokaista ehtoollista ei katumusta vaaditakaan, tulee ehtoollisella käymiseen olla aina oman rippi-isän siunaus: siksi katumukseen pitäisi osallistua säännöllisesti. Perusohjeistuksena pidetään neljää kertaa vuodessa, jokaisena paastonaikana, mutta tämä luonnollisesti vaihtelee kunkin oman hengellisen tarpeen ja rippi-isän suosituksen perusteella. Jos edellisestä katumuksesta on vierähtänyt pitkä aika, vaikkapa vuosi, on synnintunnustuksella käytävä ennen ehtoolliseen osallistumista.

Sovinto

                      Ehtoolliseen osallistumista edeltävän katumuksen mysteerion tarkoituksena on tarjota uskovalle mahdollisuus oman itsensä ja hengellisen tilansa tarkasteluun. Kuten edellä mainitussa pyhän Johannes Krysostomoksen tekstissä sanottiin, ehtoolliselle tulijan pitäisi lähestyä salaisuuksia puhtain sydämin ja moitteettomasti eläen. Athosvuoren luostareissa ennen jokaista ehtoollista kukin veljestön jäsen tekee kirkossa anteeksipyyntökumarrukset koko veljestön edessä, mutta tietysti suurempien skismojen korjaaminen edellyttää henkilökohtaista anteeksipyyntöä kyseiseltä henkilöltä. Siksi olisikin hyvä, että perheissä ennen liturgiaa pyydettäisiin anteeksi kaikkea sitä, mitä on ”tahtoen tai tahtomattaan, tietäen tai tietämättään tehnyt, sanoin, teoin ja ajatuksin”. Ehtoolliselle ei ole syytä tulla, jos kantaa kaunaa jotakuta kohtaan.

Rukous

                      Viimeinen ehtoolliseen osallistumiseen valmistautumisen askel on valmistavien rukouksien lukeminen. Rukouskirjoissa ja Orologionissa, mutta myös erillisenä painettuna vihkona, on julkaistu illalla ja aamulla luettavat rukoukset, jotka meillä luostarissa on kuitenkin tapana lukea yhtä soittoa ehtoollista edeltävänä aamuna. Yhteensä rukouksien lukemiseen menee puolisen tuntia, ja ne luetaan ennen jokaista ehtoolliselle osallistumista. Rukoukset kehottavat meitä itsetutkiskeluun, ehtoollisen merkityksen ymmärtämiseen, katumukseen, oman kelvottomuuden tunteen käsittämiseen ja toisaalta myös Jumalan kiittämiseen ehtoolliseen osallistumisen johdosta. Joissain kirkoissa on tapana lukea ehtoollista seuraavat kiitosrukoukset heti liturgian perään: jos näin ei tehdä, tulee kunkin lukea nämä rukoukset kotonaan.

- -

                      Nämä eri valmistautumistavat eivät suinkaan vanhurskauta ihmistä itsessään: kenenkään ei tule kuvitella olevansa muita pyhempi, eikä näitä tule nähdä vaatimuksina, jotka täytettyään kristitty voi levätä laakereilla ja käyttäytyä miten sattuu. Niiden tehtävänä on ohjata jokaista ymmärtämään ehtoollisen merkitys koko kirkon suurimpana mysteeriona, uskovien vahvimpana aseena pahaa vastaan, tapana yhdistyä ihmeellisesti Jumalan kanssa. Ehtoollisen tulisi olla jokaisen ortodoksin elämän keskus, ja siksi siihen on aina valmistauduttava asianmukaisella vakavuudella: kirkkoisät varoittavat siitä, että kelvottomasti ehtoolliseen osallistuville se ei koidukaan pyhitykseksi vaan on syntiset polttava tuli. Olkoot paasto, katumus, sovinto ja rukous meille apuna tiellä kohti Kristuksen kanssa yhdistymistä.