Siirry pääsisältöön

SIUNATTU KARANTEENI

Kirjoitan tätä Athosvuoren pyhittäjä Ksenofonin luostarin ulkopuolelta, pyhittäjä Ksenofonin keljasta, johon minut on määrätty koronaviruksen takia karanteeniin muutaman muun munkin kanssa. Ikkunasta avautuu kaunis näkymä luostarin ylle, vihertäviin oliivilehtoihin, auringosta kimmeltävään Välimereen ja kukkiviin hedelmäpuihin. Kevät näyttää kaiken kauneutensa. Ainoa ääni on satunnainen linnunlaulu huoneeni ikkunasta ja kellon tikitys huoneen nurkassa. Muuten vallitsee täysi hiljaisuus.
Keljamme on varsinaisesta luostarista erillinen mökki, jossa jokaisella karanteeniin eristetyllä on oma huoneensa (kukin meistä on saapunut ulkomailta ja siksi on karanteenissa). Seuranamme ja suojelijanamme on luostarin oma pyhä, suurmarttyyri Georgios, jonka oikeaa käsivartta täällä vartioimme – tai joka oikeastaan vartioi meitä. Syömme pääluostarin meille lähettämät ateriat yhdessä rukouksen säestämänä ja toimitamme jumalanpalvelukset keskenämme keljan kappelissa, samaan tapaan kuin luostarissa: yöllä heräämme klo 2 lukemaan omaa rukoussääntöämme ja aloitamme klo 3 puoliyö- ja aamupalvelukset. Tavallisista kuuliaisuustehtävistä vapaina voimme omistaa päivän lukemiselle ja rukoukselle. Athosvuoren laivaliikennekin on hiljennyt, kun luostareiden yhteinen Pyhä Neuvosto kielsi 20.3.2020 alkaen pyhiinvaeltajien saapumisen ja munkkien poistumisen vailla kiireistä syytä. Saamme keskittyä suuren paaston ja pääsiäisen ajan hiljaiseen rukouskilvoitukseen vailla kiireisiä kuuliaisuustehtäviä. Jumala soi meille tämän hengellisen uudistumisen hetken levoksi arjen keskelle. Perjantaina 27.3. koko Athosvuori toimittaa kokoöisen palveluksen pyhän pappismarttyyri Haralampeksen kunniaksi, koronaviruksen aiheuttaman vaivan puolesta.
Tällainen karanteeni keskellä suurta paastoa tuntuu sielussa virvoittavalta vedeltä. Keskellä erämaata saamme olla oman sielumme erämaassa, odottaa kärsivällisesti Jumalan meille sallimaa sairastumista tai terveiden kirjoissa pysymistä. Ajatukset menevät väistämättäkin eri puolille maailmaa – Suomeenkin, jossa jumalanpalvelukset toimitetaan seurakunnissa suljetuin ovin, vailla kirkkokansan läsnäoloa. Muinaisina aikoina Palestiinan erämaaluostareissa oli tapana vetäytyä suuren paaston ajaksi erämaan yksinäisyyteen ja palata luostariin palmusunnuntaina. Siksi tänäkin päivänä palmusunnuntain tärkein veisu alkaa sanoilla ”Tänään Pyhän Hengen armo kokosi meidät yhteen”. Voi olla, että tänä vuonna Pyhän Hengen armo ei kokoa meitä suurella viikolla fyysisesti yhteen, mutta se kokoaa meidät yhteen näkymättömästi. On hyvä, että seurakunnat käyttävät teknologian suomia mahdollisuuksia ja lähettävät verkon kautta jumalanpalveluksia kuultaviksi ja katsottaviksi. Tulee silti myös muistaa, että jokainen koti on potentiaalinen kirkko. Nyt katsotaan toteen se kirkon opetus, jonka mukaan perhe on pieni seurakunta. Muutetaan jokainen koti kirkoksi, jokainen perhe kotona rukoilevaksi seurakunnaksi! Täytetään jokainen maan kolkka jumalanpalveluksilla!
Ainoa jumalanpalvelus, jota ei voida toimittaa ilman pappia, on pyhä liturgia. Täällä luostarissa olemme siitä onnekkaassa asemassa, että jumalanpalvelukset jatkuvat normaaliin tapaan: pappeja on saatavilla, vaikka joku sairastuisikin. Karanteenikeljassammekin voimme toimittaa keskenämme liturgioita ja nauttia Herran pyhän ehtoollisen parantavasta voimasta. Vaikka Suomessa uskovat eivät voi osallistua liturgiaan, voivat ainakin jotkut saada ehtoollista muulla tavalla kirkon tiloissa tai papin vierailun kautta. Mutta vaikka olosuhteiden pakosta emme ehtoollista voisikaan nauttia, voimme silti tulla Jumalan pyhityksestä osallisiksi. Erityisesti mielessä käy pyhittäjä-äiti Maria Egyptiläinen, jonka elämä luetaan kirkon perinteen mukaan viidennen paastoviikon torstain aamupalveluksessa (Ortodoksisesta maailmasta -podcastissa on saatavilla ääneen luettu versio tekstistä). Pyhittäjä-äiti Maria eli yksin vuosikymmeniä erämaassa, pyhittyi tuon erakkokilvoituksensa jälkeen ja sai nauttia ehtoollista ainoastaan sen aluksi ja juuri ennen kuolemaansa – yhteensä siis kaksi kertaa koko elämänsä aikana. Todennäköisesti molemmat kerrat olivat täynnä katumusta ja nöyryyttä, halua tulla lähemmäksi Kristusta ja luovuttaa koko elämä hänelle. Milloin me viimeksi vastaanotimme ehtoollista tuolla tavalla, jos koskaan? Karanteenimme aikana voimme rauhassa valmistautua seuraavaan ehtoolliseen paastoamalla ja puhdistamalla sydämemme.
Luostariasukkaana tunnen esirukouksen voiman nyt ehkä vahvemmin kuin koskaan. Meillä on vastuu lakkaamattomasta rukouksesta koko maailman puolesta etenkin näinä aikoina, jolloin olemme niitä harvoja paikkoja, joissa yhteisö edelleen kokoontuu päivittäin yhteen rukoilemaan. Mutta samaa esirukousta harrastavat kaikki ne, jotka yksinäisyydessään kohottavat äänensä Jumalan puoleen koko maailman puolesta. Kuten igumenimme on useasti todennut, rukousnauha on suuri ihme: joka päivä oman huoneen yksinäisyydessä kannettujen rukousten kautta siitä tulee koko maailman tukipilari.
Monet tässä kirjoittamista asioistani ovat tulleet ilmi myös joistain muista verkoissa liikkuvista teksteistä. Tämä osoittaa sen, että kirkolla on kokemusta tällaisista tilanteista. Kokemuksemme on, että Jumala toimii aina rakkaudella meitä kohtaan. Syntiinlankeemuksen jälkeen kuolema oli rakkaudenosoitus ihmiskuntaa kohtaan: sillä estettiin meitä tekemästä lakkaamatta syntiä. Jumalan rakkaus ilmenee tämänkin koettelemuksen kautta, koska kuten suojeluspyhäni Johannes Damaskolainen sanoo, ”Jumala järjestää aina kaiken parhain päin”. Joka tapauksessa olemme jo nyt ymmärtäneet kaikkivoipaisuutemme harhan suuruuden. Olemme ehkä ymmärtäneet joidenkin kirkkoa koskevien valituksenaiheidemme olevan melko yhdentekeviä. Olemme toivottavasti jo käsittäneet, että rukous, Jumalan edessä oleminen ja Häneen liittyminen ovat elämämme ainoa todellinen tarkoitus. Kun kirkot sitten jonkin ajan päästä avautuvat, täyttäkäämme ne innokkailla sieluilla! Täyttäkäämme luostarimme kilvoittelijoilla, seminaarimme opiskelijoilla, kerhomme lapsilla, leirimme nuorilla, kadut auttajilla, kodit rukouksella, huulet hiljaisuudella, sydämet rakkaudella, sielut valolla, mielet Jumalan tuntemisella!
Pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Argoliksen metropoliitta Nektarios: "TOISEN" ETUASEMA

1980-luvun alussa Kreikan kirkon julkaisuosasto Apostoliki diakonia julkaisi Tatjana Goritsevan kirjan ”Miten tutustuin Jumalaan Neuvostoliitossa”. Tatjana Goritseva oli filosofian professori ja hänelle annettiin tehtäväksi opettaa marxistista filosofiaa Leningradin lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän hämmästytti kuitenkin opiskelijoitaan, koska itsepäisesti kaikkia ”hyviä” neuvostoliittolaisia ”tapoja” vastaan hän opetti eksistentialistista filosofiaa. Tämän takia häneltä poistettiin opetusvelvollisuus. Mutta edes Sartres tai Camus eivät voineet antaa hänen elämälleen merkitystä.  Silloin hän turvautui hindulaisiin filosofioihin ja omistautui joogalle. Sielläkään hän ei kyennyt löytämään vastausta etsintäänsä ja lopulta sokkeloisten reittien kautta hän löysi ortodoksisen uskon. Tämä elämänmuutos antoi hänelle paljon iloa, mutta se sai aikaan myös vihollisuuksia. Ystävät ja aiemmin hänen kanssaan samanmieliset etääntyivät hänen läheltään.  Tässä pienessä kirjassa Goritseva kuvai

Monimuotoiset pandemiat

Arkojen pastoraalisten ja yhteiskunnallisten kysymysten käsittely on jollakin tavalla riskaabelia. On parempi, ettei näitä aiheita kosketeta lainkaan, vaan puhua merkityksettömistä aiheista. Tämäkin on kuitenkin lopulta tuloksetonta. Kirkollisena paimenena ja vastuunkantajana minun täytyy tehdä päätöksiä ja esittää ajatuksiani erinäisistä kriittisistä aiheista informoidakseni kristittyjä. Jos joku on askeetti Pyhän Vuoren erämaassa, hänen ei ehkä tarvitse puuttua asioihin vaan sanoa sanansa vain niille, jotka häneltä jotain kysyvät, kuten Gerontikonissa sanotaan: ”Vanhus sanoi…” Pastoraalinen palvelutehtävä sisältää kuitenkin vastuita ja velvollisuuksia niiden kristittyjen suhteen, joita paimennetaan. Niinpä vähän aikaa sitten kirjoitin paimenkirjeen pyhän metropoliittakuntani papistolle, jotta papiston keskuudessa ei olisi vakavia tautitapauksia eikä tämä ”pahuus” leviäisi kirkon täyteydelle eivätkä kristityt voisi syyttää papistoa taudin levittämisestä. Yhteiskunnallisella ja ki

Ehtoolliseen valmistautuminen

EHTOOLLISEEN VALMISTAUTUMINEN Munkki Damaskinos Ksenofontoslainen Koko ortodoksisen jumalanpalveluselämän ydin on Herran pyhä ehtoollinen, salaisuuksista suurin, jossa leipä ja viini muuttuvat ihmeellisellä tavalla Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Säännöllinen ehtoolliseen osallistuminen on jokaisen ortodoksin velvollisuus, mutta sitä ei tule nähdä oikeastaan velvollisuutena vaan koko ihmiselämän suurimpana ilona: mikä voi olla valtavampaa ja ihanampaa, kuin ottaa itsensä Jumala sisäänsä ja tulla Kristuksen ruumiin kautta yhteen myös kaikkien muiden kirkon jäsenten kanssa? Ehtoollisrukouksissa sanotaan, että Kristuksen ruumis ja veri tuovat syntien anteeksiantamuksen, iankaikkisen elämän, ruumiin ja sielun parannuksen ja aistien puhdistukseksi.                       Ehtoollinen on ortodoksisessa kirkossa rajattu vain ortodoksisen kirkon jäsenille. Siksi esimerkiksi luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset eivät saa osallistua ortodoksiseen ehtoolliseen. Tämä johtuu siitä, että o