Siirry pääsisältöön

Munkkeus on elinikäinen sitoumus

ATHOSVUOREN SIMONOPETTAN LUOSTARIN IGUMENI EMILIANOS

KATKELMIA MUNKKEUDEN PYSYVYYDESTÄ

[Pyhä Makarios Suuri kirjoittaa:]

Jos joku haluaa lähteä pois luostarista minkä tahansa erimielisyyden takia, hän ei saa mukaansa yhtään mitään lukuun ottamatta yhtä vaatimatonta asua, ja hän eroaa veljestön yhteydestä uskottomana.

Tämä sääntö muistuttaa meitä evankeliumin ehdoista avioliitoille, siis avioerokieltoa. Herra inhoaa avioeroa. Ykseys on Pyhän Kolminaisuuden ja Kirkon salaisuus. Avioero on kaikissa tapauksissa poissuljettua, vaikka evankelistojen mukaan se vaikuttaisikin olevan sallittu aviorikoksen tapauksessa. Todellisuudessa tämä tarkoittaa, että aviorikos tuhoaa avioliiton. Jumala ei siis anna siunausta erottaa sitä, minkä Hän on yhdistänyt, vaan Hän julistaa, että yhteisen taakan kantaminen Kristuksessa on päättynyt.

Sama merkitys on [pyhän Makarioksen] sanalla ”uskottomana”. Jos joku haluaa lähteä luostarista, koska hän väsähtää kuuliaisuustehtävissä, koska kärsii kesähelteistä, on hän vapaa lähtemään. Hän kuitenkin lähtee uskottomana. Hän tietää, että hän on rikkonut avioliittosopimusta Kristuksen ja Kirkon kanssa. Tietysti munkki, joka lähtee luostaristaan, ei haluaisi lähteä. Jos hän olisi halunnut lähteä alun alkaen, ei hän olisi ylipäätään ryhtynyt munkiksi. Mutta tuolla ihmisellä on joitain ongelmia, joitain ahdistuksia, vietteleviä ajatuksia, mielen ongelmia, terveysongelmia, ja hän saattaa olla oikeassakin jonkin pienen tai suuren asian kohdalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hän voi lähteä. Kukaan ei tosiaankaan tiedä, miksi hän lähtee: kukaan ihminen ei lähde luostarista tai avioliitosta sen syyn takia, johon hän itse vetoaa. Tämä on tekosyy, peitenimi jollekin syvemmälle syylle, jonka tuo ihminen tietää tai edes jotenkin aistii. Tästä huolimatta hänen itsetyytyväisyytensä ja ylpeytensä estää tunnustamasta tätä syytä huulillaan edes omalle itselleen.

Munkiksivihkimys on avioliitto, se on Jumalan ja ihmisen välinen yhteys, jonka ei tule katketa. Se ei tarkoita pelkästään selibaattia, vaan yhteistä matkaa ja koko elämän mittaista liittoa kuolemaan asti ohjaajavanhuksen, veljestön ja munkin elämäntavan kanssa. Sen takia kukaan ei voi sanoa: ”Lähden vanhukseni ohjauksesta ja menen jonkun muun luo” tai ”lähden veljestöstäni ja menen toiseen” tai ”lähden pois tästä paikasta ja menen muualle asumaan”. Ja, mikä tärkeintä, en voi muuttaa tätä elämäntapaa, jonka olen valinnut. Munkin elämäntapa, joka koostuu hengellisestä mietiskelystä ja Jumalan etsimisestä, on ainoa, joka määrittää minua tästä hetkestä eteenpäin. 

Siksipä niin kauan kuin ohjaajavanhus on elossa, en voi erota hänestä enkä veljestöstä. Siksi munkiksivihkimyksen toimituksessa edellytetään kuuliaisuutta ei ainoastaan vanhusta, vaan koko kristiveljestöä kohtaan. Kun ohjaajavanhus tai igumeni kuolee tai tapahtuu jotain muuta, hänet korvataan toisella henkilöllä, ja luostarin elämä jatkuu, kun taas avioliitossa puolisoa ei korvata toisella: hänen kuollessaan koittaa leskeys Kristuksessa. Kirkko siunaa toisen avioliiton, mutta ainoastaan pitkin hampain ja suuren pitkämielisyyden vallassa.

Kuuliaisuus ilmenee luostarissa tiettyjen henkilöiden tottelemisena. Hyvin toimivassa luostarissa eivät munkit käy koko ajan igumenilta kysymässä yhtä ja toista, vaan he kysyvät asioita ensin johtokunnan jäseniltä, vanhemmilta munkeilta tai kuuliaisuustehtävistä vastaavilta henkilöiltä, jotka puolestaan ovat vastuussa igumenille. Siksi munkin kuuliaisuus on ensisijaisesti koko veljestöä kohtaan.

Joskus kuitenkin tapaamme munkkeja, jotka eivät enää viihdy luostarissaan, koska rajuilma iski luostariin (eli se joutui harhaoppien tai skisman valtaan), tai koska munkki itse on epätasapainossa eikä voi jatkaa kilvoitustaan, tai koska demoni on sumentanut hänen järkensä, sai hänen kokemattoman mielensä valtaansa ja sitten kaikki asiat vaikuttivatkin erilaisilta. Munkin on oltava sääntöjen mukaan kilvoituksessaan kärsivällinen kuolemaansa asti, eikä mikään murhe saa ajaa häntä pois luostarista – niin suuren kuin pienenkin skeeman palveluksissa mainitaan tämä asia –, mutta ajatukset ryömivät munkin mieleen ja sanovat: ”Vanhus ei ole hyvä, hän ei rakasta minua, en jaksa enää.” Nämä ajatukset saavat hänen sydämensä taipumaan ja aiheuttavat sen, ettei hänen elämänsä enää ole kristillistä eli iloista, ja hän päättää lähteä luostarista siinä toivossa, että voisi muualla elää jotenkin inhimillisemmin tai mukavammin. Tämä on verrattavissa avioeroon, eikä kirkko salli sitä. Elämänsä loppuun asti tämä ihminen on syyllinen Jumalan edessä. 

Pääsyy tähän ovat himot. Luostarista lähteminen on kaikille himoille periksi antamista. Munkki tuntee, että hän ei voi nöyrtyä, olla kärsivällinen kuuliaisuustehtävässä joka hänelle on annettu, häne tuntee räjähtävänsä, ja tämän räjähtämisen tunteen takia hän haluaa lähteä. Hän toimii ihmislogiikan vallassa, ja se on vihonviimeinen eksytys: ihmiselle ei ole olemassa pahempaa epäonnea tai traagisempaa itsemurhaa. Mutta jos joku tällainen ihminen katuu ja palaa luostariin, on hänet otettava pyhän Antonios Suuren mukaan vastaan suurella ilolla, niin kuin isä otti vastaan tuhlaajapojan, jotta hänen sielunsa ei järkkyisi eikä hän joutuisi lopullisesti synnin valtaan.

Kommentit

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Minua on askarruttanut se että jos munkki on pappi niin miksi munkki ei voi olla rippi-isä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pappismunkki voi toimia myös rippi-isänä, jos hänellä on siihen siunaus. Kreikkalaisessa maailmassa rippi-isänä toimimiseen tarvitaan niin seurakunnissa kuin luostareissakin erillinen lupa, joten kaikki papit eivät suinkaan ole rippi-isiä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ehtoolliseen valmistautuminen

EHTOOLLISEEN VALMISTAUTUMINEN Munkki Damaskinos Ksenofontoslainen Koko ortodoksisen jumalanpalveluselämän ydin on Herran pyhä ehtoollinen, salaisuuksista suurin, jossa leipä ja viini muuttuvat ihmeellisellä tavalla Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Säännöllinen ehtoolliseen osallistuminen on jokaisen ortodoksin velvollisuus, mutta sitä ei tule nähdä oikeastaan velvollisuutena vaan koko ihmiselämän suurimpana ilona: mikä voi olla valtavampaa ja ihanampaa, kuin ottaa itsensä Jumala sisäänsä ja tulla Kristuksen ruumiin kautta yhteen myös kaikkien muiden kirkon jäsenten kanssa? Ehtoollisrukouksissa sanotaan, että Kristuksen ruumis ja veri tuovat syntien anteeksiantamuksen, iankaikkisen elämän, ruumiin ja sielun parannuksen ja aistien puhdistukseksi.                       Ehtoollinen on ortodoksisessa kirkossa rajattu vain ortodoksisen kirkon jäsenille. Siksi esimerkiksi luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset eivät saa osallistua ortodoksiseen ehtoolliseen. Tämä johtuu siitä, että o

Ortodoksisesta raamatuntulkinnasta

En ole yleensä kirjoittanut tänne blogiin omia tekstejäni, vaan rajoittunut ainoastaan käännöksien julkaisemiseen. Monet ovat kuitenkin pyytäneet minua kirjoittamaan lyhyen johdatuksen ortodoksiseen raamatuntulkintaan, joten tartuin tuumasta toimeen. Viime aikoina julkisessa keskustelussa on eri yhteyksissä viitattu kristinuskon tärkeimpään kirjaan, Raamattuun. Puheenvuoroista on kuitenkin käynyt ilmi, että raamatuntulkintamenetelmien tuntemus vaihtelee, eivätkä aina lukijoille tai kirjoittajille edes tulkinnan perusperiaatteet ole selvillä. Erityisesti olen törmännyt epätietoisuuteen ortodoksisesta raamatuntulkintaperinteestä. Miten kirkkomme siis tulkitsee pyhiä kirjoituksia? Usein sanotaan, että ortodoksinen kirkko on tradition kirkko. Uskon lähteinä pidetäänkin Raamatun ohella kirkon kaksituhatvuotista traditiota: Raamattu kuuluu traditioon, ja traditio taas pohjautuu Raamattuun. Tradition ytimessä ovat ensimmäisen vuosituhannen aikana vaikuttaneet kirkkoisät ja myös kirk