Athosvuoren Simonopetran luostarin igumeni Emilianos
Vanhuksen ja kuuliaisuusveljen välinen suhde
Luostarin selviytyminen perustuu pääasiassa kuuliaisuusveljen ja vanhuksen väliseen oikeanlaiseen suhteeseen. Monesti olemme iloisia veljestömme perhemäisestä luonteesta, rakkaudestamme, vapaudestamme, Jumalastamme, jumalanpalveluselämästämme, mutta jotkut yksinkertaiset hengellisen elämän piirteet, jotka kätkevät sisäänsä sen koko rikkauden, jäävät meiltä huomiotta.
Ensimmäinen asia joka tarvitaan on vanhuksen ajattelutavan tunteminen. Se vaatii kuuliaisuusveljen syventymistä asiaan ja täydellistä oman tahdon hylkäämistä. Kuuliaisuusveljen on otettava vanhuksen ajattelutapa omakseen ja pitää sitä sielussaan kuin kallisarvoista perintöä, ja jos tarve vaatii, välittää sen eteenpäin. Ilman tätä ajattelutapaa ei perheessä ole mitään voimaa tai kasvun siementä.
Jokaisen vanhuksen ajattelutapa on erilainen. Se on yhtäältä hänen kilvoituksensa hedelmä, toisaalta Jumalan armon suoma osa, jonka itse Jumala valmisti ennalta, koristi ja lahjoitti vanhuksen ajatuksiin, sydämeen ja olemassaoloon, ja siksi myös kuuliaisuusveli voi olla kaikkea sitä, mitä vanhuksen ajattelutapakin on. Jos vanhuksen ajattelutapa on nöyrä, kuuliaisuusveli voi nousta nöyryydessä vielä vanhustakin korkeammalle, mutta tämä vaatii erityistä Jumalan kutsumusta. Joka tapauksessa kuuliaisuusveljen tehtävänä on omaksua vanhuksensa ajattelutapa. Luostarielämä on edelleen välittämistä ja toisilta omaksumista. Jumalan jäljittely, yhteistyö tai yhteen hitsautuminen ei ole mahdollista luostariperheessä, jos ei ole yhtä yhteistä ajattelutapaa. Jotta voisimme elää ja selviytyä, meidän jokaisen tulee lakata pitämästä omia ideologioitamme.
Jokainen ihminen elää oman ideologiansa kanssa, oman itsensä, oman sielunsa ja mielensä sisällön kanssa. Hän tyytyy siihen, hän on tyytyväinen siihen, hän ajaa omaa itseään eteenpäin sen avulla, sen avulla hän yrittää kohota taivaisiin. Mutta yhden ihmisen ideologia on tarkalleen Jumalan tahdon vastakohta. Se on epäjumala, joka eristää ihmisen ja aiheuttaa hänelle lopulta täydellisen yksinäisyyden, koska se erottaa hänet itse Jumalasta, niin kuin se on erottanut hänet Jumalasta ja koko veljestöstä.
Veljestö voi siis elää rakkaudessa ja yhteistyön hengessä niin kauan kuin vanhus elää. Kun vanhus lähtee tästä elämästä ja veljestö hajoaa, koska kaksi munkkia kolmensadan hengen veljestöstä ei pysty olemaan samaa mieltä jostain asiasta, ja kaikki palaavat omiin ajatustapoihinsa. Sisässämme on oma itsemme, jota paholainen käyttää meitä pettääksemme niin kuin hän petti ensiksi luotuja.
Käärme ei pettänyt Eevaa kertomalla jonkun suuren valheen tai johtamalla häntä harhaan jollain tietyllä synnillä, vaan muuttamalla Jumalan sanan Eevan omaksi ideologiaksi. Jumala oli sanonut Eevalle, että hänestä tulisi jumala puutarhaa viljelemällä ja elämällä paratiisillista elämää yhdessä Aadamin kanssa sekä pysymällä poissa hyvän ja pahan tiedon puusta. Silloin saatana lähestyi häntä ja sanoi: ”Miksi hukkaat aikaasi viljelemällä puutarhaa? Miksi harhailet? Jos syöt tiedon puun hedelmän, sinusta tulee välittömästi jumala.” Eeva kuunteli häntä ja niin etääntyi siitä traditiosta jonka oli saanut Jumalalta. Aadam seurasi häntä ja jumaloitumisen ajatus sai heidät valtaansa. Jumaloitumisen ajatus johti heidät Jumalasta etääntymiseen ja Jumalan menettämiseen. Saatana onnistui laittamaan heidän sisäänsä upean, ja sanoaksemme jamlallisen ajatuksen, että heistä tulisi nopeasti jumalia. Ensiksiluodut epäonnistuivat, ja erään Jumalan tuli vuodattaa verensä, jotta Hän voisi tuoda heidät takaisin sen puron ääreen, jonka hän oli itse antanut heille vuotaa.
Siispä syntiinlankeemuksen takia ihmiselle ei ole mahdollista luostariyhteisössä elää ideologioiden mukaan. Ne ovat linnoituksia, jotka erottavat sielun Jumalasta, jos luostarissa ei tunneta ja oteta vastaan vanhuksen ajattelutapaa. Tämä on kuuliaisuusveljen täydellinen uhraus: hän uhraa kaiken pyhän ja täydellisen, voimakkaan ja kauniin, hengellisen ja aistittavan, joka on ristiriidassa tämän ajattelutavan kanssa. Siksi apostolikin sanoo, että vaikka Herran enkelikin (siis itse Herra) sanoisi teille jotain, ei teidän tule sitä tehdä (ks. Gal. 1:8), koska ei ole sallittua että Kirkon ykseyteen tulee minkäänlaista kuilua. Kirkko on yhteen kokoontumista, ja meille munkeille koko pyhien Kirkko on meidän kokoontumisemme yhteen. Meiltä ei puutu mitään, vaan meillä on koko Kirkko täällä meidän keskellämme.
Tosiaankin vanhuksen ajattelutapa säilyy veljestön keskuudessa, se on yhteinen asia. Jumala ei kuitenkaan pelasta väkijoukkoja tai kansoja, vaan hän pelastaa pääasiassa sieluja, persoonia: hän ei luo kristillisiä yhteisöjä vaan persoonallisuuksia, jotka löytävät Pyhän Hengen yhdistymällä Hänen kanssaan, koska Pyhä Henki on löydettävissä vain ihmispersoonan kautta niin, että se yhdistyy ihmisen kanssa. Kuten Kristus oli Jumala ja ihminen, mutta hänen ihmisluonnollaan ei ollut persoonaa vaan sillä oli Pojan hypostaasi, niin myös Pyhä Henki, joka löydetään kirkon elämästä paljastaa itsensä persoonana kullekin ihmiselle. Esimerkiksi pyhä Serafim Sarovilainen oli löytänyt Pyhän Hengen. Pyhällä Gregorios Palamaksella ja kaikilla pyhillä oli Pyhä Henki: heidän elämänsä oli Pyhän Hengen henkilökohtaista löytämistä. Tämä osoittaa, että ihmispersoonalla on valtava merkitys, koska Kristus ristiinnaulittiin ihmisen takia. Kristus otti ihmisluonnon ylleen jumaloittaakseen persoonat, ettei kukaan jäisi jumaloitumisen ulkopuolelle. Näin paljon hän rakastaa vihonviimeistä ryöväriäkin ja viimeistäkin verenvuototautista naista ja ketä tahansa muuta.
Niinpä veljestön selviytyminen tarkoittaa persoonien selviytymistä: niiden tulee saada itselleen Pyhä Henki. Luostarissa voi olla paljon munkkeja, mutta tämä luostari kuolee viiden vuoden sisällä – mutta yksi tai kaksi pyhää munkkia voi pelastaa luostarin ja se voi elää vuosituhannen tai enemmänkin. Sen takia vanhuksen ajattelutavan säilyttääksemme meidän tulee lakkaamatta etsiä Pyhää Henkeä. Elämämme tulee siis olla sellaista, että siinä on sijaa Pyhälle Hengelle. Jos on yksikin munkki, joka elää tässä todellisessa nöyryyden hengellisessä tiedossa, hän voi puhaltaa henkeä koko veljestöön. Jos näin taas ei ole, siemen hukkuu ja pelto uhkaa jäädä jättömaaksi.
Niinpä vanhuksen ajattelutavan tuntemisen lisäksi vaaditaan myös henkilökohtaista Pyhän Hengen vastaanottamista. Sielumme on luotu asia: siksi koko sen ikuisen olemassaolon aikana se ei lakkaa olemasta inhimillisyyden perustekijä. Sillä ei toisin sanoen voi olla jumalallista elämää, jos se ei ole yhdistynyt Pyhään Henkeen. Tämä täydellistää ihmisen, kirkastaa hänen persoonallisuutensa ja tekee hänestä jumalan. Vanhuksen ajattelutavan omaksuminen luo puitteet ja sen tavan, jolla kuuliaisuusveli pyrkii saavuttamaan Pyhän Hengen. Koska Pyhä Henki tietenkin ”puhaltaa siellä, missä tahtoo” (Joh. 3:8), Hänet voi löytää missä vain. Mutta ihminen ei löydä Henkeä millään muulla tavalla kuin sillä, jonka Jumala on hänelle määrännyt. Jumala on siis kumartunut erityisellä tavalla jokaisen ihmisen ylle ja määrittänyt, miten tämä ymmärtää ja saavuttaa Pyhän Hengen ja miten hän onnistuu säilyttämään olemassaolonsa yhdistyneenä Pyhään Henkeen.
Pyhän Hengen saavuttaminen on toiminnan tulosta ja tietoista halua, lakkaamatonta käytännön kilvoitusta: se on suuri asia, pohjimmiltaan opillinen ja sen jälkeen eettinen, mutta ennen kaikkea mystinen ja askeettinen. Meidän tulee olla jatkuvasti tyhjiä ja odottaa Pyhää Henkeä. Meidän tulee olla olevaisen yläpuolella, jotta voisimme lakkaamatta ottaaa Hänet vastaan. Meidän tulee elää paastossa, kestää vääryyksiä ja kipua, haluten mitätöntä elämää, eristäytymistä, vaikenemista ja alastomuutta: munkiksivihkimisen toimituksessa sanotaan, että ”olet kokeva alastomuutta, nälkää ja janoa”. Koemme elämässämme kaikkea tätä, koska sillä tavoin voimme mahduttaa itsemme Pyhän Hengen. Hengellä on tapana astua tyhjiin vatsoihin ja valvoviin silmiin. Jos veljestön jäsenet ja koko veljestö yhtenä perheenä eivät saavuta Pyhää Henkeä, ei luostari voi selviytyä. Mutta tahtonsa ja luontonsa puolesta Pyhä Henki ”puhaltaa siellä, missä tahtoo”, joten voi olla, että nyt Hän on sisälläni, mutta myöhemmin Hän lähtee pois. Niinpä on mahdollista, että minulla on Hänet nyt, mutta huomenna ei minulla enää Häntä ole. Siksi tarvitaan täydellistä hengellisyyttä, edistymistä ja henkilökohtaista Jumalan löytänmistä, jotta voi jotenkin olla arma siitä, että Pyhä Henki toimii ja puhuu minussa. Mutta tässäkin tapauksessa, jos palaan omaan itseeni ja lankean jälleen egoismiini, menetän Hänet, vaikka olisin saavuttanut korkeankin Jumalan näkemisen tilan.
Pyhä Henki ei toimi toisinaan täyteydessään, toisinaan taas epätäydellisyydessä: kaikki, mitä Hän tekee, on täydellistä. Ihminen ei kuitenkaan voi pitää Häntä kokonaan itsellään. Kuten elimistö imee itseensä ruoan tai lääkkeen siinä määrin kuin se pystyy niitä itseensä imemään, juuri tällä tavalla ihminen pitää itsessään Pyhästä Hengestä vain sen, mitä pystyy ottamaan vastaan. Jotta hän siis voisi ottaa Hengen vastaan, tulee hänen olla lakkaamatta valppaana, jotta Pyhä Henki ei hylkäisi häntä. Silloin ei myöskään vanhuksen ajattelutapa katoa, koska tämä tilanne mahdollistaa hengellisen uudelleensyntymisen ja taivaan saavuttamisen.
Niinpä vain silloin, kun on olemassa persoonia, jotka säilyttävät vanhuksen ajattelutavan ja Pyhässä Hengessä pitävät sen elävänä, veljestä voi todella elää ja kuuliaisuusveljen ja vanhuksen välinen suhde on elävä.
Kommentit
Lähetä kommentti