Siirry pääsisältöön

Podcast, jakso 5: Luostarielämän merkitys ortodokseille, osa 2


Kommentit

  1. Eikö maailman,ihmisten ja itsemme pahuus turhauta... minua ainakin. Selibaatti osittainenkin tai pelkkä deittailusta kieltäytyminen koetaan usein joko a seksuaalisuutena tai ihmisen traumatisoitumisena kuin kilvoituksena joko omasta halusta tai elämäntilanteen pakosta. Ajatellaan ettei ihminen ymmärrä hyvän päälle tai osaa samaistua toisen ihmisen hyvänä pitämiseen tai on totaalisen tunnekylmä. Näihin minä olen törmännyt jopa hengellisissä yhteisöissä mutta miksi seksuaalisuuttaan pitäisi jakaa ilman todellista rakkautta toiseen ihmiseen vain pelkästä itsekeskeisestä himosta ja tarpeesta. Miksi ei voisi intohimoisesti vaikkapa rakastaa toista ihmistä ja kaikkea luojan luomaa ja tuntea jumalallista puhdastaja uhrautuvaa rakkautta.Jumalan tarkoittamaa pyyteetöntä rakkautta lähimmäisiin on vaikea tavoittaa ja se vaatii paljon anteeksiantamista ja nöyryyttä. Joskus tämä on erityisen vaikeaa maailmassa jossa arki kuormittaa ihmistä. Kilvoittelusta yleensä se tuntuu täällä arjessa paljon vaikeammalta kuin järjestäytyneessä eristyksissä olevasta seesteisessä luostarissa. Arjessa omat ja toisten pahuudet ja hengelliset vajaavuudet ikäänkuin lyövät silmille voimalla. Yöllinen rukous todentotta on antoisaa keskittymisen kannalta. Mikä rauha herätä ennen auringon nousua asettaa rukousmattonsa lattialle pattereiden suhistessa taustalla lämpöä pakkasyöhön. Aloittaa rukous ja lopettaa se pyyntörukoukseen ja herätä parin tunnin jälkeen istualtaan auringon säteiden lämmittäessä kasvoja rukousnauha kädessä kissan istuessa hiljaa vieressä rukousmatolla. Mieli puhtaana hengellisesti puhdistautuneena nöyränä alastomana kaikkensa itsestään antaneena Jumalan edessä. Silloin voi aistia Jumalan hyvyyden. En tiedä miksi muutamaa alkuaikojen rukousta lukuunottamatta on ollut vaikea ortodoksina keskittyä rukoukseen ja hengelliseen elämään muutoinkin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ehtoolliseen valmistautuminen

EHTOOLLISEEN VALMISTAUTUMINEN Munkki Damaskinos Ksenofontoslainen Koko ortodoksisen jumalanpalveluselämän ydin on Herran pyhä ehtoollinen, salaisuuksista suurin, jossa leipä ja viini muuttuvat ihmeellisellä tavalla Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Säännöllinen ehtoolliseen osallistuminen on jokaisen ortodoksin velvollisuus, mutta sitä ei tule nähdä oikeastaan velvollisuutena vaan koko ihmiselämän suurimpana ilona: mikä voi olla valtavampaa ja ihanampaa, kuin ottaa itsensä Jumala sisäänsä ja tulla Kristuksen ruumiin kautta yhteen myös kaikkien muiden kirkon jäsenten kanssa? Ehtoollisrukouksissa sanotaan, että Kristuksen ruumis ja veri tuovat syntien anteeksiantamuksen, iankaikkisen elämän, ruumiin ja sielun parannuksen ja aistien puhdistukseksi.                       Ehtoollinen on ortodoksisessa kirkossa rajattu vain ortodoksisen kirkon jäsenille. Siksi esimerkiksi luterila...

Munkkeus on elinikäinen sitoumus

ATHOSVUOREN SIMONOPETTAN LUOSTARIN IGUMENI EMILIANOS KATKELMIA MUNKKEUDEN PYSYVYYDESTÄ [Pyhä Makarios Suuri kirjoittaa:] Jos joku haluaa lähteä pois luostarista minkä tahansa erimielisyyden takia, hän ei saa mukaansa yhtään mitään lukuun ottamatta yhtä vaatimatonta asua, ja hän eroaa veljestön yhteydestä uskottomana. Tämä sääntö muistuttaa meitä evankeliumin ehdoista avioliitoille, siis avioerokieltoa. Herra  inhoaa avioeroa.  Ykseys on Pyhän Kolminaisuuden ja Kirkon salaisuus.  Avioero on kaikissa tapauksissa  poissuljettua,  vaikka evankelistojen mukaan se vaikuttaisikin olevan sallittu aviorikoksen tapauksessa.  Todellisuudessa tämä tarkoittaa, että aviorikos tuhoaa avioliiton.  Jumala ei siis anna siunausta erottaa sitä, minkä Hän on yhdistänyt, vaan  Hän julistaa , että  yhteisen taakan kantaminen Kristuksessa on päättynyt. Sama merkitys on [pyhän Makarioksen] sanalla ”uskottomana”. Jos joku haluaa lähteä luostarist...

Ortodoksisesta raamatuntulkinnasta

En ole yleensä kirjoittanut tänne blogiin omia tekstejäni, vaan rajoittunut ainoastaan käännöksien julkaisemiseen. Monet ovat kuitenkin pyytäneet minua kirjoittamaan lyhyen johdatuksen ortodoksiseen raamatuntulkintaan, joten tartuin tuumasta toimeen. Viime aikoina julkisessa keskustelussa on eri yhteyksissä viitattu kristinuskon tärkeimpään kirjaan, Raamattuun. Puheenvuoroista on kuitenkin käynyt ilmi, että raamatuntulkintamenetelmien tuntemus vaihtelee, eivätkä aina lukijoille tai kirjoittajille edes tulkinnan perusperiaatteet ole selvillä. Erityisesti olen törmännyt epätietoisuuteen ortodoksisesta raamatuntulkintaperinteestä. Miten kirkkomme siis tulkitsee pyhiä kirjoituksia? Usein sanotaan, että ortodoksinen kirkko on tradition kirkko. Uskon lähteinä pidetäänkin Raamatun ohella kirkon kaksituhatvuotista traditiota: Raamattu kuuluu traditioon, ja traditio taas pohjautuu Raamattuun. Tradition ytimessä ovat ensimmäisen vuosituhannen aikana vaikuttaneet kirkkoisät ja myös kirk...