Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2012.

Vanhus Paisios: Tekosyistä ja muiden tekojen oikeuttamisesta

Vanhus, kun en mielessäni oikeuta muiden ihmisten tekoja, tarkoittaako se, että olen kovasydäminen? Et oikeuta mielessäsi muiden tekoja, mutta keksit omille teoillesi tekosyitä? Myöhemmin Kristuskaan ei pyri löytämään oikeutusta teoillesi. Ihmissydän voi hetkessä muuttua kovaksi kuin kivi, jos sitä kohdellaan huonosti, tai se voi muuttua kovin helläksi, jos siihen suhtaudutaan rakkaudella. Sinun tulee hankkia äidinsydän. Näethän, että äiti antaa lapsilleen kaiken anteeksi ja toisinaan teeskentelee, ettei näe heidän pahoja tekojaan. Se, joka viettää oikeanlaista hengellistä elämää, keksii kaikkien pahoille teoille vapauttavia todisteita, hän löytää kaikkien käytökseen oikeuttavat syyt, kun taas hän ei koskaan keksi tekosyitä omille teoillaan, ei edes silloin, kun on oikeassa. Hän sanoo aina olevansa syyllinen, koska hän ajattelee, ettei käytä hyväkseen tilaisuuksia, joita hänelle tarjoutuu. Hän näkee esimerkiksi jonkun varastavan ja ajattelee, että hän itsekin, jos häntä ei olisi autettu…

Pyhä Johannes Krysostomos: Anteeksiannosta

PYHÄ JOHANNES KRYSOSTOMOS: Todellinen anteeksianto
Haluatko oppia hyveen merkityksen?
Jumala julistaa seuraavaa ihmisille: ”Älköön kukaan teistä ajatelko sydämessään pahaa lähimmäisestään” (Sak. 6:10) ja ”älköön kukaan kiinnittäkö huomiota lähimmäisen pahoihin tekoihin” (Sak. 8:17).
Näetkö? Hän ei sano vain, että anna anteeksi toiselle ihmiselle hänen pahat tekonsa, vaan että sinun ei tule edes ajatella niitä, ei pohtia niitä, luovu kokonaan vihasta, kadota kaikki haavat. Luulet varmaankin, että tuomitsevalla ajatuksellasi rankaiset sitä, joka satutti sinua. Miksi sinä itse aivan kuin toisena pahantekijänä olet saanut aikaan sisääsi vihan ja revit itse omat jäsenesi kappaleiksi?
Onko sinua kohtaan tehty todella väärin ja olet menettänyt monia asioita jonkun takia, sinua on haukuttu ja sinua on loukattu monien sinulle tärkeiden asioiden kautta, ja tämän takia haluat rangaista lähimmäistäsi? Tässäkin tapauksessa on tarpeen antaa hänelle anteeksi.
Koska jos itse haluat saada itsellesi o…