Arkkimandriitta Georgios Kapsalas: Athosvuoren pääsykielto ja naisten pappisvihkimykset ortodoksisessa kirkossa

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua Pyhän Vuoren naiskiellon kumoamisesta ja naisten vihkimyksistä. Myös omaa mielipidettäni kysyttiin ja velvollisesti totean, että viisaan Salomonin mukaan “on hiljaisuuden aika ja puheen aika”.

Feministit peräänkuuluttavat Pyhän Vuoren naiskiellon kumoamista, koska heidän mielestään se loukkaa heidän yksilöllistä oikeuttaan vierailla ja todennäköisesti myös oleskella Pyhällä Vuorella.

He kuitenkin unohtavat että myös munkeilla on yksilönvapaus asua luostarissa paikassa, jonka he itse ovat valinnet, jonka he itse ovat luoneet ja jonne he itse ovat halunneet naiskiellon. Ja vieläpä he, jotka auttoivat Pyhän Vuoren syntymistä, ortodoksikeisarit ja -hallitsijat, kreikkalaiset ja ei-kreikkalaiset ja ekumeeniset patriarkat halusivat asian olevan niin ja vahvistivat sen virallisilla asiakirjoilla ja sineteillä.

Vieläpä Athosvuoren taloudenhoitaja, Valtiatar Jumalansynnyttäjä, merkeillä ja ihmeillä näytti haluavansa Athosvuoren olevan suljettu naisilta.

Joskus eräältä athoslaiselta vanhukselta kysyttiin, miksi munkit haluavat naiskiellon, ja hän vastasi erittäin oudosti: Koska he rakastavat naisia.

Todellakin munkit haluavat rakastaa kaikkia ihmisiä, niin miehiä kuin naisiakin, rakkaudella joka ei ole lihallista tai itserakasta. He siis haluavat rakastaa hengellisesti kuten Kristus rakasti.

Saavuttaakseen tämän Kristusta jäljittelevän rakkauden, heidän täytyy harjaantua siihen ympäristössä, jossa ei ole kiusauksia ja toisen sukupuolen aiheuttamaa provokaatiota.

Munkit ovat realisteja. He eivät kiellä heikkouttaan tai ihmisluonnon herkkyyttä. Herran sanan mukaan “kaikki jotka katsovat naista himoiten, ovat jo sydämessään tehneet huorin” (Matt. 5:28).

Kun munkit monivuotisen kilvoittelun ja askeesin jälkeen saavuttavat himottomuuden, he voivat rakastaa himottomasti.

Kaikkina aikoina ja tänään miehet ja naiset tarvitsevat tätä himotonta - ei himollista - rakkautta.

Munkit, joilla on tämä rakkaus, rukoilevat kanssaihmistensä ja kärsivien puolesta, ja Jumala ottaa vastaan heidän rukouksensa. Pyhittäjä Antonios, kuten veisaamme hänen troparissaan, rukouksillaan tuki maailmaa.

Nämä munkit, erityisesti he jotka ovat hengellisiä ja rippi-isiä ja jotka ovat tulleet maailmaan kuuliaisuudesta Kirkkoa kohtaan ottavat vastaan miesten ja naisten synnintunnustuksia ja auttavat heitä hengellisesti.

Kaikki tietävät, millaisen helpotuksen ovat löytäneet kaikki ne jotka ovat paenneet autuaiden vanhusten Gabriel Dionysioslaisen, Paisioksen ja muiden luokse.

Jos feministeillä olisi hengellisiä ja kristillisiä kriteereitä eivätkä he olisi materialistisen ja ateistisen ideologian vallassa, eivät haluaisi naiskiellon kumoamista vaan jopa pyytäisivät sen käyttöönottoa, jos se ei olisi olemassa.

Tämä feministien materialistinen ja itserakas mielipide johtaa myös heidät hyväksymään kauhean rikoksen, abortit, naisen henkilökohtaisena oikeutena. Ja tässä tapauksessa he eivät ota huomioon että myös sikiöllä on henkilökohtainen oikeus tulla elämään, huolimatta siitä, että se ei pysty itse sitä ilmaisemaan.

On kyse siis vakavasta eettisestä ja lainopillisesta kysymyksestä. Mihin saakka jonkun henkilökohtaista oikeutta voidaan harjoittaa toisen tai toisten henkilökohtaisten oikeuksien kustannuksella?

Ilokseni sain tietää että eräässä tutkimuksessa jonka suorittivat äskettäin Kreikan kirkon radiokanavan “Radio-paranka”-lähetyksen työntekijät 95% haastatelluista naisista vastasi vastustavansa Athoksen naiskiellon purkamista. Tämä havainto on lohduttava. Kreikkalaisnaisten suuri enemmistö kohtaa ongelman vakavasti.

Hurskaat ja uskovat ja nöyrät naiset iloitsevat naiskiellosta, koska he tietävät, mikä merkitys on koko Kirkolle ja koko maailmalle sillä, että on olemassa munkkeja, jotka rukoilevat pyhittyneinä.

Nämä munkit tukevat rukouksillaan ja esimerkeillään kristittyjä perheitä, ja kilvoittelussaan eläen niin, että lopputuloksena on neitseellisyys Kristuksessa, he vahvistavat avioliitossa eläviä kristittyjä elämään niin että seurauksena heille on vastaava hyve, uskollisuus parisuhteessa. Mitä hengellisempiä ovat yhteiselämäluostarit ja munkit, sitä hengellisempiä ovat myös kristilliset perheet.

Mitä tulee naisten pappisvihkimyksen kysymykseen, feministien motivaattori on sama: into asettaa tahtonsa ja ideologiansa Kirkon Tradition yläpuolelle, pyhien kanonien ja pyhien ihmisten yläpuolelle.

Heidän käsityksensä mukaan Kirkko on inhimillinen uskonnollinen organisaatio, jota voidaan joka kerta muuttaa vallitsevien ideologioiden mukaiseksi.

Tämä suuntaus, kuten on tunnettua, johtaa maallistumiseen.

Jos Kirkko seuraisi mukana ja hyväksyisi maallistumisen, toisin sanoen hyväksyisi että se voidaan muuttaa joka aikakauden virtausten mukaan, se ei olisi Kristuksen yksi katolinen ja apostolinen kirkko, vaan herra N:n kirkko tai herra X:n. Kuten Pandekteksen Antiokos kirjoittaa: “Kaikki harhaopit jotka ovat nimettyjä ihmisten mukaan, kuten areiolaiset, nestoriolaiset, seberianolaiset ja muut samoin, ovat paholaisen harhaoppeja, sillä katolista kirkkoa ei kutsuta ihmisen nimen mukaan, vaan meitä kaikkia nimitetään kristityiksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Kirkko on kestänyt nyt 2000 vuotta, vaikka sitä vastaan on usein taisteltu monilta rintamilta. Sen kestävyys ja jatkuvuus johtuu sen identiteetin muuttumattomuudesta vuosisadasta toiseen.

Tämä Kirkon muuttumaton identiteetti on pyhä Traditio, jota Pyhän Hengen armo suojelee.

He, jotka nöyrästi hyväksyvät ja ovat kuuliaisia pyhälle Traditiolle, ovat Kirkon otollisia jäseniä. He, jotka ylpeästi kieltävät sen tai haluavat ihmiskeskeisesti muuttaa Tradition jumalakeskeistä olemusta, poistuvat Kirkon ruumiista, joka on Kristuksen ruumis.

Naisten vihkimykset muuntavat apostolisen tradition, sillä koskaan ei ollut olemassa todisteita sen olemuksesta. Diakonissat eivät olleet pappeja tai piispoja. Heillä oli vain kuuliaisuustehtävä auttaa naisten kasteissa, joissa siveyssyistä eivät auttaneet miespuoliset papit.

Emme tee sitä heterodoksien virhettä, että muutamme pyhän apostolisen Traditiomme “erehtymättömän” paavin tai jokaisen protestantin avulla, joka “erehtymättömästi” ja omaehtoisesti tulkitsee Raamattua.

Huomatkoot rouva feministit mitä kirjoittaa venäläinen Tatjana Goritseva, kun hän viittaa ateistiseen koulutukseen jonka hän sai Neuvostoliitossa: “Silloin tuli Hän. Hän joka pelastaa sielultaan murtuneet. Hänen ansiostaan saatoin löytää itseni kun löysin Jumalan. Hengellinen side Jumalansynnyttäjän kanssa auttoi minua löytämään ja paljastamaan sisältäni puhtaasti ja täydellisesti naisen... Naissukupuoli, joka demonisoidaan pakanauskonnoissa ja surkuteltavassa “uuspakanismissa”, pyhittyy Pyhän Hengen välityksellä Jumalansynnyttäjässä jopa siinä määrin, että Hän voi ottaa itse Sanan ruumiiseensa ja tulla todella Pyhän Hengen astiaksi.”

Todellakin, jokainen kristitty nainen voi seurata Jumalansynnyttäjän esimerkkiä. Hän, vaikkei ollut “pappi” tai “piispa”, tuli Vapahtajan äidiksi, koska hän kantoi vapaan tahtonsa ja kaiken rakkautensa Jumalan puoleen ja niin tuli ei vain pappeja ja piispoja korkeammaksi, vaan apostoleja ja enkelten sotajoukkoja kunnioitettavammaksi ja jalommaksi.


(suom. Jaakko Olkinuora)